Päivä 57 – grillattu sydänsalaatti

Kaverit ovat hehkuttaneet kevään mittaan useasti tätä grillattua salaattia ja muistaneet mainita ennakkoluuloistaan salaatin grillauksen suhteen. Ja kyllä, ennakkoluuloinen olin minäkin. OK, on siis luonteva oletus, että salaatin grillaus ei ole normaalia.

No, ensin piti etsiä sydänsalaattia. Ei nimittäin ole ihan päivittäin tullut vastaan. Paitsi tänään tuli ja se ratkaisi kokkailut. Kaiken lisäksi ruoka valmistuu hujauksessa ja sekin oli hyvä asia.

OK, kun olet löytänyt kaupasta nämä mystiset miniatyyrisalaatit ja saanut ne turvallisesti kotiin tai on ruoka-aika, pistä uuni päälle (250 astetta, grillivastus), pilko salaatit (pari kpl saattaa riittää neljälle, kunhan on jotain muutakin ruokaa) neljästä kuuteen osaan ja laita ne esim uunipellille. Tai mä laitoin, koska en nyt halunnut alkaa voidella vuokaa. salaattien päälle suolaa, pippuria, oliiviöljyä sekä hieman balsamicoa. Raasta päälle hieman parmesania ja laita uuniin kuudeksi minuutiksi (tai kunnes salaatit ovat saaneet väriä).

Ja kyllä: grillattu salaatti on sekä syötävää että hyvää. Se titaa olla se juuston suolaisuus, joka tuo hyvän kontrastin.

grillttu salaatti ei ehkä ole kaunein ruoka, mutta se maistuu kyllä hyvältä

grillttu salaatti ei ehkä ole kaunein ruoka, mutta se maistuu kyllä hyvältä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *