Päivä 88 – ekat simpukat: Gratinoidut sinisimpukat

Okei, simpukat vähän jännittää, koska en ole ikinä moisia valmistanut. Eivätkö nuo oikein mitään muuta ruokajuttua muistuta, ettei voi verrata johonkin toiseen jo valmistettuun safkaan. Mutta reseptissä on lähtökohtaisesti hyviä aineita, sipulia, valkosipulia ja valkoviiniä, joten niiden suhteen ollaan turvallisilla ja tutuilla vesillä.

Uudempi Safkaa-kirja tarjoaa kaksin kappalein simpukkareseptejä ja niistä tässä ensimmäinen ja tietysti siinä kypsennetään simpukat tuplana -eli ensin simpukat keitetään ja sitten vielä uunissa varsinainen kypsennys. No sitä ei oikeastaan kannata pelästyä, koska nämä kypsennykset veivät vain muutamia minuutteja.

Alun hommat ovat tärkeimpiä, sipulit kuullotetaan kattilassa, perään laitetaan viini ja timjami. Niistä se varsinainen maku syntyy, eli viinin laadussa tinkiminen saattaa kostautua (viinin höyryllä noita kuitenkin kypsytellään) ja kannattaakin käyttää samaa viiniä ruoanlaitossa ja pöydässä. Tai luntata Safkaa ja Vinkkua -opuksesta!

Tässä ruoassa toisen kypsennyksen ideana on saada basilika-valkosipulivoi maustamaan simpukat, mutta sekin on melko helppo prosessi, edellyttäen, että voi on riittävän pehmeää. Tabasco muuten sopii aivan erinomaisesti simpukoiden kanssa ja muutaman tipan voi heittää vaikka kuorista pudonneiden simpukoiden kaveriksi esim voikkarin päälle.

Simpukkaruoat ovat ilmeisesti eika suoraviivaisia, kypsennys on nopeaa ja ruoka nopeasti tarjolla. Helpottaa vielä, kun kaupasta saa suoraan valmiiksi käsiteltyjä simpukoita. Mutta ainakin mulla tuli vuoren verran tiskiä. Toisaalta, se on aika pieni tappio näistä herkuista.

Simpukat suolapedillä. Suolan tarkoitus lähinnä toimia kuperan pinnan tasaajana.

Simpukat suolapedillä. Suolan tarkoitus lähinnä toimia kuperan pinnan tasaajana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *