Päivä 94 – kesärullat, parhautta kaveri-iltoihin feat Tommy ja Tuija

Kesärullista on puhuttu alkuvuoden aikana paljon. Varmaan joissain piireissä jo kauemmin, mutta itse maistoin ensimmäisen kerran näitä vasta kevään korvilla ja tänään oli aika valmistaa niitä itse. Vieraaksi olivat lupautuneet adidasheimossakin kunnostautuneet Tommy Lindgren ja Tuija Pehkonen, jotka eivät tienneet, mikä heitä odotti. Kesärullat ovat oikeastaan enemmän askartelua kuin kokkailua. Ne kootaan riisipaperiarkin päälle ja kierretään rullaksi, syödään ja nautitaan. Oikeaa tapaa täyttää ne ei varmaan ole, tai jos on, sitä ei etukäteen tiedetty, vaan mentiin fiiliksellä.

Kuten otsikossa sanoin, rullat ovat erinomainen viihdyke kaveriporukan illanistujaisiin, mutta syytä huomioida, että valmisteluihin menee kyllä hetki. Rulliin pitää saada täytettä, eivätkä ne synny aivan taikaiskusta ainakaan näin ensimmäisellä kerralla.

Okei, mitä sit tarvitaan?
250 g riisinuudelia (eli riisivermiselliä, about ton kokoinen paketti löytyy kaupasta)
1 porkkana
Puolikas kurkku
1 avokado
Pala (10 cm) kevätsipulia
Rapsakkaa salaattia (paksoi, tahsoi, pinaatti, sydänsalaatti, mitänäitänyton)
Nippu tuoreita yrttejä (korianteri, thaibasilika, minttu)
400 g tiikerirapuja (pakastettuja ja kuorittuja)
Vaihtoehtoja ravuille voivat olla vaikka possu, lohi, ankka, tofu, oma maku ratkaisee

tarjoiluun
riisipaperiarkkeja
alempaa löytyvät herkulliset kastikkeet

 

  1. Aloita kaatamalla riisinuudelien päälle kuumaa vettä ja anna niiden kypsyä kolmisen minuuttia. Siivilöi nuudelit ja huuhtele ne kylmällä vedellä.
  2. Kuori kurkku ja porkkana (mä olen tajunnut, että juustohöylä on tässä hyvä), leikkaa vihannekset tikuiksi. Revi salaatit ja yrtit pienemmiksi.
  3. Sulata ja kuori tiikeriravut (tai käytä kuorittuja). Keitä niitä kiehuvassa vedessä noin kolme minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin, punertavan värin.
  4. Siirrä kaikki täytteet tarjoiluastioihin ja tee dippikastikkeet. Varaa pöytään kulho kuumaa vettä, jolloin jokainen syöjä voi (yrittää) tehdä rullassa itse.
  5. Upota riisipaperiarkki kuumaan veteen ja laita se lautaselle. Kasaa riisipaperin alareunaan vihanneksia, yrttejä, nuudeleita ja tiikerirapu. Älä ahnehdi täytteiden kanssa, ettei rulla räjähdä. Mä sanon ton vielä uudestaan: Älä ahnehdi täytteiden kanssa, ettei rulla räjähdä.
  6. Käännä riisipaperiarkki alareunasta täytteiden puoliväliin, taivuta molemmat reunat nyytin päälle ja pyöräytä rulla kauniiksi pötkyläksi. Kannattaa tehdä tullista aika napakoita, ovat helpompia syödä. Äläkä välitä, vaikka rullille kävisi kuin Tommylla tossa alempana. Harjoitus tekee metsurin jne.
  7. Nauti kevätkääryleet dipattuasi se tummaan tai vaaleaan kastikkeeseen.

Ja nää kastikkeet ovat Teresa Välimäen käsialaa

Tumma tulinen kastike
1 pieni punainen chili
2 limetin mehu
4 rkl kylmää vettä
2 rkl kalakastiketta
1 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
1,5 rkl tummaa sokeria

  1. Viipaloi chili. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti kulhossa.
  2. Anna makujen tekeytyä hetki ennen tarjoilua.

Raikas vaalea kastike
1 sitruunan mehu
2 rkl seesamöljyä
1 rkl kalakastiketta
2 tl hunajaa
2 tl wasabitahnaa

  1. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti kulhossa, lisää tarvittaessa tilkka vettä.
  2. Anna makujen tekeytyä hetki ennen tarjoilua.

 

tässä odotellaan jo mahdollisuutta käydä tarjottavien kimppuun

tässä odotellaan jo mahdollisuutta käydä tarjottavien kimppuun

 

kaikki askartelujutut eivät meinanneet mahtua pöydälle

kaikki askartelujutut eivät meinanneet mahtua pöydälle

täydellisen rullan teko ei ole helppoa. Varsinkaan, jos ahtaa kaiken mahdollisen rullaan

täydellisen rullan teko ei ole helppoa. Varsinkaan, jos ahtaa kaiken mahdollisen rullaan

Tuijan maltti piti, Tommylla vielä treenattavaa

Tuijan maltti piti, Tommylla vielä treenattavaa

Ei ole oikeaa täytettä, voi vaikka grilata lohta

Ei ole oikeaa täytettä, voi vaikka grilata lohta

Ruoan ulkonäkö ei aina ratkaise, tää on hyvää!

Ruoan ulkonäkö ei aina ratkaise, tää on hyvää!

Mä en voi käsittää, miten noissa kokkiohjelmissa (tai yleensäkään missään) saadaan keittiö pysymään kokkailun aikana siistinä. Mua ei ehkä voi päästää sellaisiin keittiöihin.

Mutta tää oli hyvä ja kiva kokemus, näitä kelpaa tehdä toistekin!

2 thoughts on “Päivä 94 – kesärullat, parhautta kaveri-iltoihin feat Tommy ja Tuija

  1. Hauskan näköstä puuhaa, täytyypä testailla hyvässä seurassa! 🙂 alkaa sun päivät safkaa reseptien kanssa vähiin, lupaathan kuitenkin jatkaa reseptien testailua ja bloggailua niistä? Näitä on super lukea ja hakee inspistä omaan keittiöön! 🙂

    • Joo, olihan se hauskaa, kannattaa kokeilla!
      Vähiin käyvät päivät, mutta myös reseptit.
      Kesän mittaan luvassa ainakin vieraiden maiden ruokien ihmettelyä (ei välttämättä kokkailua heti), mutta ei se testailu varmaan tähän lopu, kun hyllyyn löysi tiensä ravintola Juuren reseptikirja…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *