Maraton takana, uusia haasteita edessä.

Kävin juoksemassa elämäni ensimmäisen maratonin ajassa 4 tuntia 34 minuuttia. Amsterdamin reitti oli tasainen sekä nopea (tää nopeus on hieman suhteellista) ja taisinkin aloittaa juoksun hieman liian nopeasti. Janin kanssa juostiin siinä ja tavoiteltiin 4 tunnin jänisten kantamia ilmapalloja. Välillä oltiin lähempänä, välillä taas kauempana. 15 km kohdalla iski sama ymmärrys kuin kevään Helsinki Half Marathonilla – mä olin aloittanut aivan liian lujaa. Tää tajuaminen kestää suunnilleen sen vajaa 1,5 h, kun ensimmäinen innostus hälvenee ja iskee se realismi. No, ei hätää hapoille mentiin, mutta energiaa taisi vielä olla. Tankkasin jokaisella asemalla varmuuden vuoksi (ehkä hieman liikaakin) ja jatkoin eteenpäin. Kilometrit hidastuivat ja eteneminen oli kävelyn ja hölkän välimaastossa kulkevaa matelua. Koitin käydä omaa kamppailuani ja hain ilon pienistäkin asioista: ohittamistani tai minut ohittaneista juoksijoista, nähtävyyksistä (joita tuolla vaikealla osuudella 15-35km välillä oli melko vähän) ja tiedosta, että taas muutaman kilometrin päässä on uusi tankkauspiste ja maaliviiva on kohta lähempänä. Sitten se tuli, 40km raja -yllättäen, mutta ei ollenkaan liian aikaisin. Siinä kohdassa viimeistään tajusin, että kohta on maali lähellä ja tää urakka on ohi. Ja niin se olikin.

Tää oli mun numero. #adidasheimo mun tukeni

Tää oli mun numero. #adidasheimo mun tukeni

Kävin juoksemassa elämäni ensimmäisen maratonin ajassa 4 tuntia 34 minuuttia. Amsterdamin reitti oli tasainen sekä nopea (tää nopeus on hieman suhteellista) ja taisinkin aloittaa juoksun hieman liian nopeasti. Janin kanssa juostiin siinä ja tavoiteltiin 4 tunnin jänisten kantamia ilmapalloja. Välillä oltiin lähempänä, välillä taas kauempana. 15 km kohdalla iski sama ymmärrys kuin kevään Helsinki Half Marathonilla – mä olin aloittanut aivan liian lujaa. Tää tajuaminen kestää suunnilleen sen vajaa 1,5 h, kun ensimmäinen innostus hälvenee ja iskee se realismi. No, ei hätää hapoille mentiin, mutta energiaa taisi vielä olla. Tankkasin jokaisella asemalla varmuuden vuoksi (ehkä hieman liikaakin) ja jatkoin eteenpäin. Kilometrit hidastuivat ja eteneminen oli kävelyn ja hölkän välimaastossa kulkevaa matelua. Koitin käydä omaa kamppailuani ja hain ilon pienistäkin asioista: ohittamistani tai minut ohittaneista juoksijoista, nähtävyyksistä (joita tuolla vaikealla osuudella 15-35km välillä oli melko vähän) ja tiedosta, että taas muutaman kilometrin päässä on uusi tankkauspiste ja maaliviiva on kohta lähempänä. Sitten se tuli, 40km raja -yllättäen, mutta ei ollenkaan liian aikaisin. Siinä kohdassa viimeistään tajusin, että kohta on maali lähellä ja tää urakka on ohi. Ja niin se olikin.

matkalla oli bändejä, ihmisiä ja sitten näitä vedestä nousevie suihkulaitteita, joiden päällä hullut seisoivat.

matkalla oli bändejä, ihmisiä ja sitten näitä vedestä nousevie suihkulaitteita, joiden päällä hullut seisoivat.

tyyni ja keskittynyt katse, koska koittivat siirtää mun tukenani pitämää aitaa tosta vierestä.

tyyni ja keskittynyt katse, koska koittivat siirtää mun tukenani pitämää aitaa tosta vierestä.

Tämä postaus on myöhässä, koska mä olen ollut hieman mietiskelevällä päällä tän asian kanssa. Ei siihen varsinaista syytä ole ollut, mutta mä en ole ollut varma menikö juoksu hyvin vai huonosti. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että se meni hyvin. Mä pääsin maaliin omin jaloin, lähes juoksua muistuttavalla tavalla, enkä keskeyttänyt. Tiedän, miltä maraton tuntuu ja että se on aivan hiton pitkä matka. Ja aion lähteä juoksemaan seuraavan maratonini, ehkä jo ensi keväänä.

Eikä tää ollut ollenkaan niin doom and gloom kuin voisi olla. Juoksun jälkeen oikaistiin hetkeksi ja illalla syötiin about yhtä kauan kuin juostiin. Siitä herkuttelusta tulikin jo pistettyä kirjoitus ruokablogin puolelle.

Ja onneksi valmentajamme Joonas näkee asian paljon valoisammin. Siksi itsekin päätin jatkaa hänen opissaan kohti seuraavia tapahtumia.

 

2 thoughts on “Maraton takana, uusia haasteita edessä.

  1. Jäin miettimään onko tarpeen määritellä menikö se hyvin/huonosti, vai onko se vaan muka-tiedostavaa pilkunviilausta. Oli miten oli, omien rajojen rikkominen on aina hienoa, onnea!

    Minulla pitkät matkat vielä juoksematta, mutta kiinnostuin kun kuulin että frendi oli juossut Pallas-Hetta-reitin. Eli 55km maastossa, ts. lyhyehkö ultra-maraton. Pistää miettimään että pitäiskö itsekkin 😉

    • Jälkiviisastelua se omalta osaltani on, koska etukäteen ei osannut sanoa. Pari kaveria tykkää tosi paljon noista maastomatkoista, itse en ole sellaisia kokeillut. Vielä. Olen tän maratonin myötä oppinut, ettei pidä sanoa “ei koskaan”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *