Huhtikuu ja Madridin maraton (omg)

Huhtikuun alussa kisa tuntui vielä kaukaiselta ajatukselta. Todella kaukaiselta. Vaikka viikot vähenivät, fiilis ei muuttunut jännittyneeksi, koska treenit tuntuivat sujuvan erittäin hyvin. Kävin normaalien lenkkien lisäksi tempotreeneissä Elixian Cardio Club -tunnilla, johon lisäsin omat lämmöt ja jäähdyttelyt päälle. Alkukuusta pääsin myös kevään adidashiemon kanssa käymään Tallinnassa treeneissä. Tämä Tallinnan keikka taisi olla yksi niitä ratkaisevia…

Maaliskuu on matkakuu – (teko)syitä juoksun vähyyteen

Maaliskuu lupaa yleensä hyvää. Kevät ottaa voiton, kun on kevätpäivän tasaus ja kaikki sellaiset. Kelitkin alkavat olla aurinkoisia, lumi sulaa jne. Mitä siis kuuluu tehdä? No tietysti pitää olla lasketteluloma. Tai mikä parempaa, kaksi! Juoksutreenit siis saattavat ja saavat hieman kärsiä, kun välillä pitää reissata. Toisaalta, matkalla voi myös ottaa hetken lenkkeilyn kannalta, joten juoksukamat…

Helmikuun treenipäiväkirja näyttää edistystä

Otsikko ei sinänsä johda harhaan, mutta kuu alkoi hieman harmittavasti; olin ensimmäisen pitkän lenkin jälkeen noin viikon ajan melko flunssaisissa tunnelmissa, enkä päässyt harjoittelemaan. Ehkä se kuitenkin päättyi paremmin päin, sillä jo kuun kolmantena maanantaina juoksin ensimmäisen a) yli kolmen tunnin ja b) yli 30 kilometrin lenkin sitten Amsterdamin maratonin. Ohjelmassa oli viikottainen pitkä lenkki ja…

Elixian #indoor running ja #boost -tunnit testattu

Kävin kokeilemassa Elixian ja adidaksen yhdessä laatiman juoksutreenitunnin. Tai oikeastaan tunnit, sillä treeni koostuu kahdesta eri tunnista: adidas Indoor Running on Elixia Salmisaaressa pidettävä 30 minuutin intervallitunti juoksumatolla. Tuntuu varmaan hassulta ajatukselta juosta matolla, kun ulkonakin on mainiot juoksukelit, mutta ajatus tunnin järjestämisestä yhdessä eritasoisille juoksijoile toimii hyvin. Sali on sopivan pimeä ja vaikka 16…

Juoksuhaaste päivitetty, puoli vuotta maratoniin!

No, nyt se on sitten varmaa: mä ilmoittauduin maratonille, elämäni ensimmäiselle. Tähän asti olen ollut varma, etten ole ollut henkisesti valmis. Ai mistä sen tietää? No, pari kertaa, kun olen tullut puolimaratonille maaliin, mun eka fiilis on ollut “aattele, jos nyt tajuaisi, että on vasta puolivälissä”. Kahdella viime kerralla sitä ei ole enää tullut. Siksi…

Päivä 35 – Pinaattia, leivänmuruja ja pastaa (oho, tein kasvisruoan) ja säntäsin lenkille

Pikainen, nopea ja maistuva. Se ehkä kuvaa tämän päivän lounasta. Tässä on muutama (hyvä) maku, jonka kanssa pitää olla varovainen tai ainakin funtsia, missä menee oman maun rajat. Koska leivänmurut paistetaan chili-valkosipuliöljyssä, on hyvä huomioida, että noita tulee ainoastaan makua antamaan siihen öljyyn. Laita vaan sitä chiliä sinne. Valkosipulilkin on hyvää. Pinaatti paistetaan valkosipulin kanssa…

Mäkitreenit – huh huh

Mulla on juoksentelussa pari vihamiestä ja toinen niistä on mäkitreenit. Ja eilinen ilta oli näitä know your enemies -juttuja täynnä. Kyseessä oli adidasheimon avoimet treenit, paikkana Pirkkola ja paikalle olikin saapunut melkoinen määrä väkeä. Oli nykyisiä heimolaisia, vanhoja heimolaisia ja Joonaksen tekemiä heimon juoksuohjelmaa noudattavia ihmisiä. Kaikkiaan nelisenkymmentä ihmistä oli päässyt paikalle nauttimaan tästä juoksun…

Kolmen treenin päivä

Karkaavat mopot ja sellaiset iskivät eilen. Ajattelin aamulla lähteä lenkille, ihan vähän vaan. Pihalla oli sen verran liukasta, että ajattelin mennä salille juoksemaan. Salilla sain sitten vielä ajatuksen, että kas, tuossahan on aamun tunti alkamassa, menenkin tuonne jumppaan myös, sehän on kevyttä venyttelyä ja hyvää palauttavaa treeniä. Koska kuntokausi alkaa olla ihan alkuvaiheessa (näin mä…

Päivä 15 – Itävaltasimulaattori eli Wieninleike ja puhetta joogasta

Yhdessä vaiheessa lapsuuttani olisin voinut elää pelkällä Wieninleikkeellä. Nykyisin sitä tulee nautittua usein talvisena päivänä laskettelun lomassa. Tälle talvelle ei ole (vielä) laskettelupäiviä siunaantunut, joten oli pakko toimia. Kolmivaiheinen leivitysprosessi on selkeä: jauhot-kananmuna-korppujauho ja paistoon. Lihaksi valitsin reseptin ohjeessa mainitun possun sijaan klassisesti vasikkaa. Paistossa olin jo oppinut, että voi käyttää pienempää lämpöä, niin lopputuloksena…

Kesäkausi alkoi eilen.

Eteläisessä Suomessa ei hiihtämisestä kannata oikeastaan haaveilla. Siksi siirryin juoksussa kesään. Kuvan folioasu on kesän adidas-mallistoa oleva Clima Anthem -takki ja Clima housut. Testattu lämpötiloissa 0-15 astetta ja toimii hyvin. Shortseissa on pitkälahkeinen sisäshortsi. loppumaininta: tämä kirjoitus on vapaaehtoista fanitusta ja juoksun iloa, eikä minua ole kehotettu näitä tuotteita testaamaan tai kehumaan.

Porukassa juokseminen on hauskempaa

Kävin eilen juoksentelemassa porukalla Joonaksen maratonvalmennettavien kanssa. En varsinaisesti kuulu tuohon ryhmään (ajatus maratonista on vielä etäinen ja vähän pelottava. Silti houkuttava), mutta on erittäin mukavaa, että ovat ottaneet minut joukkoonsa mukaan. Muiden kanssa juokseminen on mielestäni yksi parhaista tavoista saada pitkä lenkki tuntumaan helpommalta ja jutellessa vauhtikaan ei kasva ihan mahdottomaksi. Samalla matkaa tuli…

Treenipoluilla taas

Toissa lauantain treeni ilmeisesti innoitti polven jumalattomaan juilimiseen. Joonas-valmentajan diagnoosi oli vahva ja hänen ohjeistamanaan palasin eilen lenkkipoluille yhdessä uuden Adidasheimon kanssa. Ja olipa mukavaa juosta. Pirkkolan polut olivat hienoisen liukkaita, mutta se ei haitannut tekniikkatreenejä. Juoksimme rauhallisesti (jep jep) jutellen kuutisen kilometriä, jonka jälkeen vielä venyttelyt päälle. Tän talven yllätyskelit mahdollistivat juoksun lähes kesäisissä vaatteissa.…

Treenipäivän dagen efter

Ennen kokkailuja ehdimme käydä 10km kävelylenkillä tsiigailemassa Espoon rantaraittia. Paljon ihmisiä, hyvä sää, ei kävelysauvoja. Ja joo, mulla on kävelysauvat olemassa, entä sitten? Sitä mä en kyllä ymmärrä, miksi jengi laahaa niitä perässään. Luuleeko joku oikeasti, että sellainen maleksiva kävely ja näiden sauvojen hinaaminen on jotenkin hyötyliikuntaa? No ehkä tyhjää parempi. Taisi muuten se eilinen…

Treenipäivä

Tänään ollut tehokasta, aamun lumisade oli pistänyt pihan uusiksi ja jostain syystä mun piti päästä lumihommiin ennen aamiaista. Koitin selittää itselleni, että homma on tehtävä ennen kuin autot jyräävät kaiken tms nokkelaa. Naapurin rouvan kanssa siinä sitten toista tuntia huhkittiin pihaa, kun kotikaupunkini Espoon työmiehetkin olivat päättäneet jättää tielle, siihen pihan eteen sellaisen parimetrisen auraamattoman…